sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Hora (Naxos)

Tehtiin heti aamulla päätös, että ollaan täällä Naxoksella hieman pidempää, jos saadaan jatkaa oleskelua tässä samassa paikassa. Aamiaisen jälkeen kävimme kysymässä, löytyykö vapaata. Pienen tutkiskelun jälkeen selvisi, että voidaan jatkaa samassa huoneistossa ja myöskin sillä halvemmalla studion hinnalla. Ihan varmahan ei tästä voi olla, ennen kun on maksun aika, mutta ainakin tähän asti kaikki on täällä sujunut hienosti. Näillä on täällä jopa kassakone ja ostoksista saa kuitin, mikä ei todellakaan ole itsestään selvyys.
Lueskelimme taas Lonely planetin Greek Islands -matkaopasta, ja päädyimme valitsemaan seuraavaksi kohteeksi Syros -nimisen saaren. Olimme ostaneet aamulla respasta bussiliput (1,60€/kpl) paikallisbussiin, jolla pääsisimme Horaan ostamaan laivalippuja. Odottelimme hotellin edessä bussipysäkillä bussia jonka piti mennä tasalta tai puolelta tai siltä väliltä.. Pysäkille pysähtyi taksi, ja taksikuski tarjosi meille kyydin 6 eurolla "Special family price" keskustaan. Hän oli menossa satamaan hakemaan asiakkaita ja ajeli tyhjänä ja päätti tarjota meille kyydin. Normaalisti kyyti olisi 8€, mutta meille siis vaan 6€. Arvatkaa, saatiinko kuitti?


Hotelli bussipysäkiltä kuvattuna
Horassa pysähdyttiin ensi pankkiautomaatille nostamaan rahaa ja sitten Travel agencylle ostamaan laivalippuja."Why? kysyi virkailija, kun sanottiin haluamamme liput Syrokselle. Niin, mitäpä siihen sitten sanoa. Syros on pieni saari ja eipä sinne mennyt laivaakaan päivittäin.Torstaina, joka on matkapäivämme, ei laivaa mennyt, joten vaihdettiin siinä kohdetta ja päätettiinkin mennä Mykonokselle. High Speed ferryllä matka kestää vaan 45 minuuttia, joten ehdimme Mykonokselle puolen päivän jälkeen . Hotellia ei olla vielä etsitty, mutta eiköhän sekin siiheksi ole mietitty.

Horan satamassa oli rauhallinen tunnelma. On sunnuntai ja laivoja ei taida monia kulkea. Ihan sataman tuntumassa on Apollon temppeli tai mitä siitä on jäljellä. Kiipesimme katsomaan sen ja sieltä avautuvan näkymän satamaan ja merelle. En muista, olenko muistanut hehkuttaa, mutta meri on täällä ihanan sinisen - turkoosin väristä ja puhdasta.


Apollon temppelin rauniot


Naxoksen kaupunki temppeliltä kuvattuna

Sonja ja Seppo

Tänään meillä on tarkoitus syödä kämpillä illalla, joten tähän päivälle sopii hienosti salaatit väliruuaksi. Naxos - salaatissa on paikallista vuohenjuustoa kun taas kreikkalaisessa salaatissa fetaa. Nam... Aamulla respasta ostetut bussiliput käytettiin paluumatkaan.


Istuskelen meidän "länsisiiven" terassilla ja nautin maisemasta. Kauempana siintää meri, mutta tänään ei ehkä sinne enää lähdetä. Kävimme Sonjan kanssa uima-altaalla uimassa.
Taidan siirtyä varjon puolelle eli "itäsiiven" terassille juomaa päiväkahvit.


1 kommentti:

  1. ja täällä sataa edelleen joka päivä ja luvattu samanlaista koko viikoksi! terkuin Sisko ja sen perhe

    VastaaPoista